Mun perhe -elokuvat Oulun kansainväliselle lasten- ja nuortenelokuvien festivaalille

Mun perhe -elokuvat esitetään 33.kerran pidettävillä Oulun kansainvälisellä lasten- ja nuortenelokuvien festivaalilla 17.-23.11.2014. Elokuvat esitetään koululaisnäytöksissä osana lasten koulupäivän ohjelmaa, ja lisäksi vapaamuotoisina esityksinä kaikille katsojille. Torstaina 20.11. Kansainvälisenä lapsen oikeuksien päivänä on nonstop näytös klo 15 alkaen, jossa esitetään peräkkäin kaikki viisi Mun perhe elokuvaa. On hienoa saada olla mukana festivaalilla, ja kertoa oululaislapsille Ville, Marien, Martan, Sintun ja Meri-Tuulin elämästä.

Oulun Elokuvakeskus

Mainokset

Hyvä veli -elokuva arvioitiin laatuelokuvaksi

Valtion elokuvataidetoimikunta, joka vastaa valtion taidehallinnossa elokuvataiteen edistämisestä, myönsi 7.3. elokuvan laatutuen Anna Korhosen ohjaamalle HYVÄ VELI -elokuvalle. Laatutukea annetaan vuosittain taiteellisesti korkeatasoiselle ja laadukkaalle elokuvalle. Tänä vuonna laatuelokuvaksi arvioitiin Hyvä veli -elokuvan lisäksi 30 muuta elokuvaa.

Elokuvat valitaan edellisenä vuonna ensi-esityksen saaneiden elokuvien joukosta. Hyvä veli esitettiin kansainvälisen lapsen oikeuksien päivän  juhlassa 20.11.2013. Laatutuet jaettiin Tampereen kaupungin Raatihuoneen juhlasalissa.

Laatutuen vastaanottivat ohjaaja Anna ja tuottaja Outi. kuva 1

Taidetoimikunnan perustelut:

Hyvä Veli on ilahduttavan aito dokumentti pienten poikien maailmasta. Veljesten välinen suhde on suora ja lämmin. Arjen tilanteisiin luo haasteita toisen veljen Downin syndrooma ja viittomakielen käyttö perheen toisena kielenä. Elokuvassa otetaan ensimmäisiä askeleita kohti itsenäisyyttä ja osataan tarttua hetkeen keskellä arjen kommelluksia.

Hyvä veli -elokuvan ohjaaja Annan tervehdys

Ohjaajan työn yksi parhaita puolia on se että tulee kuljetetuksi omaa elämänpiiriä paljon laveampiin maailmoihin.  Villen matkassa olo oli välillä kuin olisin päässyt aiohjaaja Anna Korhonenkakoneella takaisin omaan lapsuuteeni. Villen koulumatka on 300 metriä, aikaa sen kulkemiseen kuluu puolitoista tuntia. Ville etenee siis noin kolme ja puoli metriä minuutissa. Kolmesataa metriä täynnä tutkittavaa, kiipeilypaikkoja, pensaanalustoja ja ojanpohjia.

Pääsin Villen ja Veetin kanssa myös ruokakauppaan. Ruokakauppa on itselle yleensä arkisten aatosten keskittymä.  Villelle ja Veetille taas ruokakauppa on lattiasta kattoon saakka löytöjä ja mahdollisuuksia. Mitä kaikkea siellä voikaan olla. Punajuuria, muikkuja, patonkia! Kyllä elämä on rikas.

Anna Korhonen

Annan ohjaaman Hyvä veli -elokuvan ensi-esitys AVA -kanavalla la 18.1. klo 19.