Mun perhe -elokuvia kansainvälisenä lapsen oikeuksien päivänä

Kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää vietetään joka vuosi marraskuun 20.päivänä. Tänä vuonna juhlapäivä on perjantaina 20.11.2015. Päivän taustalla on Lapsen oikeuksien sopimus, joka on kaikkein laajin kansainvälinen ihmisoikeussopimus.

Päivän kunniaksi MTV:n AVA -kanava esittää uusintana kaksi Mun perhe -elokuvaa. 7-vuotiaan Sintun elämästä kertova elokuva Sydämestä asti (ohjaus Outi Rousu) liittyy juhlapäivän teemaan, joka tänä vuonna on lapsiperheköyhyys. Oma maa mansikka (ohjaus Hanna Karppinen) kertoo 7-vuotiaan afrikkalaistaustaisen Marien elämästä Suomessa.

Elokuvien lähetysajat ovat klo 19 ja 19.30. Elokuvat esitetään samanaikaisesti Katsomo -verkkopalvelussa.

Mun perhe -elokuvat Oulun kansainväliselle lasten- ja nuortenelokuvien festivaalille

Mun perhe -elokuvat esitetään 33.kerran pidettävillä Oulun kansainvälisellä lasten- ja nuortenelokuvien festivaalilla 17.-23.11.2014. Elokuvat esitetään koululaisnäytöksissä osana lasten koulupäivän ohjelmaa, ja lisäksi vapaamuotoisina esityksinä kaikille katsojille. Torstaina 20.11. Kansainvälisenä lapsen oikeuksien päivänä on nonstop näytös klo 15 alkaen, jossa esitetään peräkkäin kaikki viisi Mun perhe elokuvaa. On hienoa saada olla mukana festivaalilla, ja kertoa oululaislapsille Ville, Marien, Martan, Sintun ja Meri-Tuulin elämästä.

Oulun Elokuvakeskus

Uusintaesitykset MTV3 -kanavalla

Mun perhe -elokuvat uusitaan MTV3 -kanavalla perjantaisin klo 12.55.

pe 27.6. HYVÄ VELI, ohjaus Anna Korhonen

pe 4.7. OMA MAA MANSIKKA, ohjaus Hanna Karppinen

pe 11.7. SYDÄMESTÄ ASTI, ohjaus Outi Rousu

pe 18.7. KAHDEN KODIN MARTTA, ohjaus Anna Korhonen

pe 25.7. MUN PUU, ohjaus Hanna Maylett

 

Elokuvat on katseltavissa myös Katsomo -verkkopalvelussa.

Oma maa mansikka -elokuvan ohjaajan Hannan tervehdys

Salainen metodimme päästä läheisiin ja luottamuksellisiin väleihin Marien ja Elisen kanssa, oli istuaohjaaja Hanna Karppinen, MARIE kaikissa kuvauksissamme ainakin hetken kammattavina ja meikattavina. Koko tiimi sai pastellin värisiä pinnejä ja kirkkaita luomivärejä. Äänittäjä Tuomaksen päässä nähdyn vaaleanpunaisella pörrökarvalla koristellun kruunun muistelukin auttoi tytöt jaksamaan väsyneiden hetkien yli.

Täytyy sanoa, että tätä dokumenttia oli kaikin puolin ihana tehdä. Kiitos Marie, Elise, Ben, Alvina ja Jude.

Hanna Karppinen

Oma maa mansikka -elokuvan ensi-esitys on AVA -kanavalla lauantaina 25.1. klo 19. Uusinnat su 26.1. klo 12, ma 27.1. klo 21.30 ja ti 28.1. klo 16.30. Elokuva on nähtävissä myös Katsomo -verkkopalvelussa.