Hyvä veli -elokuva arvioitiin laatuelokuvaksi

Valtion elokuvataidetoimikunta, joka vastaa valtion taidehallinnossa elokuvataiteen edistämisestä, myönsi 7.3. elokuvan laatutuen Anna Korhosen ohjaamalle HYVÄ VELI -elokuvalle. Laatutukea annetaan vuosittain taiteellisesti korkeatasoiselle ja laadukkaalle elokuvalle. Tänä vuonna laatuelokuvaksi arvioitiin Hyvä veli -elokuvan lisäksi 30 muuta elokuvaa.

Elokuvat valitaan edellisenä vuonna ensi-esityksen saaneiden elokuvien joukosta. Hyvä veli esitettiin kansainvälisen lapsen oikeuksien päivän  juhlassa 20.11.2013. Laatutuet jaettiin Tampereen kaupungin Raatihuoneen juhlasalissa.

Laatutuen vastaanottivat ohjaaja Anna ja tuottaja Outi. kuva 1

Taidetoimikunnan perustelut:

Hyvä Veli on ilahduttavan aito dokumentti pienten poikien maailmasta. Veljesten välinen suhde on suora ja lämmin. Arjen tilanteisiin luo haasteita toisen veljen Downin syndrooma ja viittomakielen käyttö perheen toisena kielenä. Elokuvassa otetaan ensimmäisiä askeleita kohti itsenäisyyttä ja osataan tarttua hetkeen keskellä arjen kommelluksia.

Mainokset

Elokuvien tv-esitykset alkavat 18.1. AVA-kanavalla

Pian saadaan katsella AVA tv-kanavalla kuinka Mun perhe -elokuvien päähenkilöt, valloittavat ja rohkeat koululaiset Ville, Marie, Sinttu, Martta ja Meri-Tuuli avaavat meille oven omaan elämäänsä. Mun perhe -elokuvien tv-esitykset käynnistyvät lauantaina 18.1. klo 19. Ensimmäisenä esitetään Anna Korhosen ohjaama HYVÄ VELI, joka kertoo Villestä (7) ja hänen veljestään Veetistä (12). Mun perhe elokuvia on nähtävillä viiden viikon ajan alkaen 18.1, ja joka lauantai esitetään uusi Mun perhe elokuva. Lue esitysajat: Televisioesitykset.

Katso Mun perhe -traileri

Katso Hyvä veli -traileri

Ville-5