Meri-Tuuli (10) asuu sijaisperheessä. Perheeseen kuuluu myös toinen sijoitettu lapsi Sarah (8), sijaisvanhempien kaksi omaa lasta Katariina ja Wilhelmiina sekä kaksi koiraa ja kaksi kissaa. Sijaisperheessä kaikki perheen lapset ovat sisaria toisilleen, riippumatta siitä kuka on biologinen, kuka myöhemmin perheeseen tullut sisarus.
Meri-Tuuli on rohkea tyttö, joka haluaa kiivetä kaikkiin puihin ja mahdollisimman korkealle. Keskiviikko on soittopäivä, jolloin soitetaan äidille ja isälle. Joka toinen viikonloppu Meri-Tuuli tapaa isäänsä sekä toisella paikkakunnalla perhekodissa asuvaa isoveljeään Markusta. Veljen kanssa on mukava hassutella ja pelata jalkapalloa. Isona hän aikoo muuttaa Katariina -siskon kanssa samaan taloon.
Meri-Tuulilla on elämässään monta aikuista, veli ja sisaria. Yhdessä heidän kanssaan on hyvä kasvaa omaksi itseksi.
Katso traileri
MUN PUU Käsikirjoitus ja ohjaus Hanna Maylett Kuvaus Sari Aaltonen, Pekka Uotila Äänitys Tuomas Alatalo Leikkaus Antti Tuomikoski Musiikki ja äänisuunnittelu Samu Kuukka & Ville Kuukka Tuotantopäällikkö Suvi Soitinaho Asiantuntija, konsultointi Sirkka Rousu Tuotanto Outi Rousu, Pystymetsä Oy, 2014
Ensiesitys televisiossa oli AVA -kanavalla 15.2.2014.