Kahden kodin Martta -elokuvan ohjaajan Annan tervehdys

Martan luona kuvattaessa erityisen hyvin kameran edessä viihtyivät perheen eläimet. Isän luona köpötteli vanhaohjaaja Anna Korhonen mäyräkoira Onni. Äidin luona asustava nuori ja virkeä Pufi oli hurmaava linssilude. Jopa hamsteri Tipsu tuli häkissään esille aina kun sitä toivottiin.

Eläimet ovat Martalle iso osa perhettä. Koskaan ei tarvitse olla yksin. Erityisesti Pufi on Martalle tärkeä ystävä, seura ja turva. Tytön ja koiran toveruus oli välillä hiljaista, välillä riehakasta yhteisymmärrystä. Toisen mielentilat seurailivat toista. Nuokahtelevat, hiljaiset iltapäivän tunnit vaihtuivat iloiseen touhukkuuteen kun ruvettiin tekemään sirkustemppuja. Koiran uni, joka tarkasti rekisteröi Martan touhut.

Minua liikutti erityisesti Martan kertomus koiran ikävästä silloin kun tytöt, Martta ja pikkusisko-Alina ovat isän luona. Koiran tunteiden kautta voi käsitellä paljon asioita.

Anna Korhonen

Kahden kodin Martta –elokuvan ensi-esitys on AVA –kanavalla lauantaina 8.2. klo 19. Uusinnat su 9.2. klo 12, ma 10.2. klo 21.30, ti 11.2. klo 16. Elokuva on katseltavissa Katsomo –verkkopalvelussa tv-esitysten jälkeen.

Katso traileri

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s